keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tyttäret 3v ja 1v ❤

Meidän tytöille järjestettiin yhteiset synttärit. Isommalta kyselin hyvissä ajoin teema-ideoita kakkuun, niin mitäs muuta voi lähes kolmevuotiaalta odottaa, kuin sekalaista seurakuntaa. Vastaus kuului: muumitalo, johon Elsa (frozen-hahmo) sekä pöllöjä ja apureita (siis minions, meillä niille siis oma nimitys). Siispä päätin yksinkertaistaa teemaa tekemällä pöllöt.

Ison osallistujamäärän takia päätin tehdä suorakulmion muotoisen kakun, johon käytin suklaisia levykakkupohjia. Oma isäni oli kesän aikana löytänyt hirmuisesti metsämansikoita ja tehnyt niistä herkullista hilloa. Ja sain kunnian käyttää hilloa osana täytteestä. Hillon kaveriksi päätin laittaa vaniljarahkamoussen, antamaan pehmeää makua mansikalle. Mousse tosin oli kokeilu-versio, koska jääkaappiin oli jäänyt vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Käytin sitä kermavaahdon lisäksi. Moussea tuli aika naftisti kolmeen väliin, mutta laitan ohjeeseen oikeat määrät aineksia.

Vaniljarahkamousse ison kakun kolmeen väliin:

1 prk flora vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 dl vispikermaa
600g maustettua vaniljarahkaa
3 liivatelehteä
0,5 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan ja vatkaa vaniljakastike omassa kulhossaan vaahdoksi. Vatkaa myös vispikerma ja lisää samalla vaniljasokeri. Sekoita joukkoon vaniljarahka. Kuumenna maito, purista liivatteista liika vesi pois ja sekoita kuumaan maitoon. Anna jäähtyä hetki ja kaada ohuena nauhana kermaseokseen samalla sekoittaen. Sekoita sen jälkeen vaniljavaahto kerma-rahkaseokseen ja levitä kostutetulle kakkupohjalle. Muista jakaa seos kakun kolmeen väliin! Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Enempää sokeria mousseen ei välttämättä tarvitse, valmis rahka ja vaniljakastike sisältävät jo sokeria.

Kakun pinta kaulintamassaa, koristeet sokerimassaa ja reunoilla vispikerma pursotukset.


Lisäksi tarjolla oli dallaspullia, kylmäsavulohi-ruisnappeja, kinkkurullia sekä keksejä, karkkia ja sipsiä.