Hei vain!
Olen jo pitkään suunnitellut omaa blogia liittyen harrastukseeni: ruoanlaittoon, erityisesti leipomiseen ja sokerikoristeiden tekoon.
Kolmisen vuotta sitten esikoiseni syntymän jälkeen päätin, että ristiäistarjoilut ostetaan/tilataan, mitään en itse jaksa tehdä! Kuitenkin monena iltana selailin netistä kauniita sokeri-/vaahtokarkkimassalla kuorrutettuja kakkuja yms. Ja jostain syystä ajatus sellaisen kokeilusta rupesi kutkuttamaan mieltäni. Kauniitakin kauniimmat sokerikoristeet vilisivät silmissäni ja lopulta mielessäni. Päätin siis sittenkin kokeilla. Ja täytyy sanoa, että se kannatti.
Ensimmäisenä halusin tehdä sokerimassasta pienet vaaleanpunaiset tennarit, sekä kukkia ja helistimen. Olin ensikertalaiseksi hyvin tyytyväinen kätteni jälkiin. Ja tiedättekö, minulle kävi niinkuin monelle mihin tahansa ihanaan harrastukseen hurahtaneelle. Se hemmetin kärpänen meni ja puraisi! :) Niimpä olen huomannut olevani tällä jauhojen ja tomusokerin pölyttämällä, mutta niin maistuvalla tiellä.
Olen jakanut kuvia leipomistani kakkusista facebookissa, sittemmin instagramissa. Päätin kuitenkin, että säästän ystävieni herkkujen nälkää, joten siirrän kuvani vastedes blogiin, jota tietenkin toivon heidän seuraavan aina niin halutessaan! Kiitos ja kumarrus kaikille kuvistani, sekä herkuistani tykänneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti