Rieskarullat ovat kiva ja maistuva suupala tarjolle niin synttäreille kuin illanistujaisiin. Miksei myös iltapalaksi. Meillä oli jo perinteeksi tulleita kylmäsavulohi-ruisnappeja tulossa tarjolle, ja kaivattiin jotain vastaavaa napsittavaa herkkua niiden kaveriksi. Etsin netistä erilaisia ohjeita, ja nämä kinuskikissan rieksarullat vaikuttivat varsin loistavilta. Tässä vielä hieman muokattuna niiden ohje.
Kinkku 56kpl
7 suorakaiteen muotoista rieskaleipää
35 leikkelekinkkusiivua
1,5 pieni makea suippopaprika
1,5 jääsalaatti pussissa/ruukkussa
0,5dl ruohosipulisilppua
150g ranskankermaa
Ruohosipuli tuorejuustoa
Silppua paprika tosi pieniksi kuutioiksi ja leikkaa myös salaatti pieneksi. Sekoita niiden sekaan ruohosipulisilppu ja ranskankerma. Levitä tuorejuustoa rieskoille, asettele kinkut niin, että yhdelle rieskalle tulee viisi leikelettä. Levitä paprika-salaattitahnaa ohuelti kinkkujen päälle ja rullaa leveämmästä reunasta alkaen tiukalle rullalle. Laita muutamaksi tunniksi tai yön yli kylmään kelmun alle. Leikkaa kahdeksaan annospalaan leikkaamalla kaarevat päädyt samalla halutessasi pois. Laita rulliin halutessasi cocktail-tikku, jotta rulla pysyy paremmin kiinni.
Kasvis 56kpl
7 suorakaiteen muotoista rieskaleipää
2,5 paprikaa
2 tomaattia ilman sisusta
0,5dl ruohosipulisilppua
45g pinjansiemeniä
200g ruohosipuli tuorejuustoa
Suolaa
Mustapippurijauhetta
Rucolaa
Ota tuorejuusto huoneenlämpöön. Silppua paprika tosi pieniksi kuutioiksi. Halkaise tomaatit ja ota niistä pehmeä sisus pois. Silppua myös tomaatti pieniksi kuutioiksi. Hienonna pinjansiemeniä hiukan ja sekoita ne paprikoiden ja tomaattien kanssa, mausta suolalla ja mustapippurijauheella. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Levitä täytettä rieskaleiville ohuelti ja laita päälle muutama rucolan lehti. Rullaa leveämmästä reunasta alkaen tiukalle rullalle ja laita kylmään kelmun alle muutamaksi tunniksi tai yön yli. Leikkaa kahdeksaan annospalaan leikkaamalla kaarevat päädyt samalla halutessasi pois. Laita rulliin halutessasi cocktail-tikku, jotta rulla pysyy paremmin kiinni.