perjantai 13. lokakuuta 2017

Mokkapalat

Tyttöjen synttäreille tein myös elämäni ensimmäistä kertaa mokkapaloja. Mies on niitä usein pyytänyt, mutta jostain syystä en ole ollut innostunut. Nyt kuitenkin päätin kokeilla ja etsin netistä ohjeita. Sainkin erään facebook-ryhmän kautta kasan ohjeita, joista yhtä päätin kokeilla. Tämä oli varsin toimiva ohje, helppo leikata ja oikein maistuva.


Mokkapalat (pellillinen n 42kpl pieniä)

Pohja
4 kananmunaa
4dl sokeria (laitoin 3,5dl)
300g voisulaa
3dl maitoa
8dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
4tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Kuorrute
3,5dl tomusokeria
4rkl voisulaa
3rkl keitettyä kahvia
1rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto ei ole yhtä kuohkea kuin esim. kakkupohjissa. Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja sekoita siihen maito. Huom, älä kaada jääkaappikylmää maitoa kuuman voin sekaan, anna maidon hieman lämmetä ja voin jäähtyä. Sekoita nopeasti muna-sokerivaahtoon vuorotellen voi-maitoseosta ja kuivia aineita siivilän läpi, noin kolmessa osassa. Kaada massa sitten syvälle pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi ja paista uunissa 175asteessa n. 15-20min. Kokeile kypsyys keskeltä tikulla. Varo paistamasta liikaa ettei kuivu.

Laita mokkapalapohja pelteineen kelmulla tai pussilla peitettynä jääkaappiin seuraavaan päivään.
Valmista kuorrute sulattamalla voi ja sekoittamalla siihen kahvi. Siivilöi kuivat aineet sekaan ja sekoita nopeasti ja kaada pohjan päälle ja levitä esimerkiksi palettiveitsellä tai nuolijalla tasaiseksi. Jos haluat koristella pinnan perinteisesti nonparelleilla, niin ripottele ne välittömästi kuorrutteen levityksen jälkeen. Minä annoin mokkapalalevyn kuorrutteineen jähmettyä kylmässä hyvin, ennenkuin leikkasin sen annospaloiksi. Vasta sen jälkeen koristelin ne spritsaamalla valkosuklaata ohuet raidat vinoon keskelle ja asettamalla sokerihelmiä ja -hiutaleita valkosuklaan päälle frozen-teemaan sopivaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti