torstai 7. syyskuuta 2017

Autokakku

Pienen auto-fanin autokakku. Sisällään kuningatarmousse. Kakku pääsi pienen pojan ensimmäisille synttäreille  :)

Elämäni ensimmäinen kerroskakku

Pienen pojan ensimmäiset synttärit olivat, ja minä sain kunnian toteuttaa sinne kakun. Eikä minkä tahansa kakun, vaan valtavan 50hlö kerroskakun. Haasteet ovat minua varten, joten tuumasta toimeen. Valko-ja maitosuklaakakku koristeltiin pienellä norsulla sekä rusetilla.

Kastekakkuja

Hempeää pinkkiä, kauniita kukkia ja hieman helmiäistä hohtoa. Pari kastekakkua myös tälle kesälle. On aivan ihanaa päästä tekemään ne ihka ensimmäiset kakut pienille prinsseille, ja näissä tapauksissa prinsessoille.
Josefinan kakun täytteeksi valikoitui kesäinen mansikka-vadelmamousse. Koristeena kauniita ruusuja.
Olivian kakun täytteenä oli vadelmamousse ja lemon curd-tahna. Koristeena kukkia ja pienet jalanjäljet suloisten tossujen luo.

Rippikakku

Kesä on rippijuhlien aikaa. Yksinkertainen koristelu on suosiossa, ja kivaa vastapainoa överikoristeisille kakuille. Tämä kakku piti sisällään valkosuklaamousseen ja mansikoita

Yksisarvinen

Kesällä pääsin tekemään ensimmäistä kertaa yhtä tämön hetken trendi kakkua -yksisarvinen. Koristeiden  teko oli mielenkiintoista, toki myös alkuun haastavaa. Mutta sitähän minä rakastan -itseni haastamista :) kakku tuli pienen tytön synttärijuhlaan, ja piti sisällään mansikkamoussen. Jälkeenpäin harmittelin, ettei tullut otettua kuvia koristeiden työvaiheista. Mutta tässä kuitenkin kuva valmiista kakusta

Kesä ja mansikat

Kesällä suomalaisten mansikoiden kypsyessä, teen mieluusti mansikkakakkuja. Niistä ehdottomasti suosikkini on brita-kakku. Ohjeen olen siihen saanut ystäväni tädiltä. Brita-kakkua voi toki soveltaa vuodenaikojen mukaan, vadelmilla, mustikoilla jne jne.


 
Toinen ihana kakku on vanilja-mansikka hyydykekakku. Tämä kakku pitää sisällään ihanan lempeän vaniljakerroksen sekä raikkaan mansikkakiilteen tuoreiden mansikoiden kera. Oo, oikein odotan taas ensi kesää ja näitä kakkuja 

Kevään vauvajuhla kakkuja

Keväälle tuli tehtyä kaksi babyshower-kakkua. Pienessä kakussa oli koristeena iso kukka ja perhonen. Täytteenä mansikkamousse. Toisessa koristeena komeili pieni norsu. Ja täytteinä vadelmamousse sekä lemon curd.