sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Voileipäkakku leivokset

Koulussa oli nyt viimeinen viikko leipomisen parissa, enää jäljellä työharjoittelu ennen kesälomaa. Outoa ajatella, että vuosi on kulunut ja myös yksi enää jaljellä. Sittenkö pitäisi olla valmis leipuri-kondiittori? :)

Koulussa teimme voileipäkakkuja sekä leivoksia. Nämä leivokset oli minulle uusi juttu, mutta tykkäsin kovasti niiden helppoudesta ja hauskasta ideasta.

Täytimme vuokaleivän kahdella täytevälillä (molemmissa eri täytteet), jonka jälkeen kasattu kakku suojataan ja annetaan levätä kylmässä seuraavaan päivään.  Seuraavana päivänä kakku kuorrutetaan päältä sekä pitkiltä sivuilta ja leikataan samankokoisiin annospaloihin. Palat asetellaan leivosvuokiin ja koristellaan mieleiseksi. Sitten vain tarjolle :)

Täytteinä näissä oli liha sekä kala

Suklaaöverikakku

Rakas ystäväni juhli kolmenkympin synttäreitään ja sain kunnian tehdä hänelle kakun. Toiveena oli vain ja ainoastaan -paljon suklaata! Ja sitä tämä kakku oli, oikea suklaaöveri ☺ pohjana gluteeniton kaakaopohja. Täytteenä syntisen hyvä suklaamousse, jonka seassa kokonaisia vadelmia. Kuorrutteena vaaleanpunaiseksi värjätty sveitsiläinen marekivoikreemi ja suklaaganache.

Pääsiäinen ja elämäni ensimmäinen mämmi

Koulussa olemme kovasti keskittyneet perinneruokiin ja leivonnaisiin, ja tällä kertaa teimme pääsiäiseksi imellettyä mämmiä. Olen aina ajatellut sen olevan hankalaa ja ehkä jopa tylsääkin, ja kaipa se kaupan mämmi on vaan niin helppo ostaa... Mutta perun puheeni täysin, sillä mämmin teko oli helppoa, kivaa ja lopputulos oli täysin näin mämmin-ystävän mieleen. Nam nam!

Naamio-kakut

Isoin projekti tällä erää oli kolmen samanlaisen kakun teko kolmekymppis juhliin. Teemaväreinä sankarin lempparivärit; liila, petrooli ja hopea. Sekä tietysti naamio.

Täytevalintana ihanat ja toisiinsa sopivat mustikka ja valkosuklaa.

Gluteeniton mansikka-banaanikakku

Keväällä tein myös valmistuneelle tradenomille kakun, joka samalla vietti synttäreitään. Molemmat teemat pääsivät kakkuun koristeiden muodossa, jossa rahojen arvo vastasi sankarin ikää.  Kakku oli gluteeniton ja täytteinä mansikka- sekä banaanimousset.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kanttarelli-pekonipiirakka

Tässä on eräs lempparini suolaisista piirakoista. Pidän sienistä valtavasti, erityisesti kanttarelleista. Ja varsinkin piirakoissa, niin yksinään kuin pekonin kaverina. Tämä resepti on hyvin yksinkertainen, mutta sitäkin maukkaampi.

Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1,5dl grahamjauhoja
1,5dl emmental raastetta
150g voita (huoneenlämpöinen)
0,5dl vettä

Täyte:
1 sipuli
2dl kanttarelleja
1 paketti pekonia (n.8 siivua)
2dl ruokakermaa
200g ruohosipuli tuorejuustoa (huoneenlämpöinen)
3 kanamunaa
Emmental raastetta
Mustapippurijauhetta
Valkopippurijauhetta
(Suolaa/herbamarea)

Sekoita jauhot ja juustoraaste ja nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. Lisää lopuksi joukkoon vesi. Taikinasta muodostuu tasainen pallo. Voitele piirakkavuoka 22-24cm halkaisijaltaan ja painele taikina siihen reunoja myöten.
Pilko ja paista sipulit öljyssä pehmeiksi. Pilko ja paista kanttarellit ja mausta.(suola ei pakollinen) Paista pekonit ja pilko kanttarellien ja sipulien sekaan. Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto, kerma ja munat. Ripottele pohjataikinan päälle juustoraastetta, ja levitä siihen kanttarelli-sipuli-pekonipaistos. Kaada kerma-tuorejuustotäyte päälle. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n.35-40min. Suojaa tarvittaessa paiston lopulla pinta palamiselta esim foliolla.

Banaanikakku ja ystävänpäivän pikkuleivät

Koulussa tehtiin myös marsipaanikuorrutteisia kakkuja. Tällä kertaa vuorossa oli banaanin makuinen ja -muotoinen kakku. Pinta siis keltaista marsipaania ja ruskeat kuvioinnit sivelty sulalla suklaalla.

Myös ystävänpäivän kunniaksi leivottiin sitruunanmakuisia, sydämenmuotoisia pikkuleipiä vadelmahillosydämellä.